lauantai 31. joulukuuta 2016

Meidän joulu 2016

Vielä vähän fiilistellään mennyttä joulua, kuten uhkasin. Ai miten meni noin niinkuin omasta mielestä? Itse asiassa aika hyvin!

Vaikka joulupöydän antimet ovat meidän pöydässä vuodesta toiseen perinteiset, jotain uutta sain tänä vuonna ympättyä joukkoon. Suurimman osan laatikoista tein itse, kuten bataattilaatikko, perinteinen ja kookoksinen porkkanalaatikko ja jo perinteeksi muodostunut maa-artisokkalaatikko, jonka ohje elää vuodesta toiseen. Samoin kylmäsavulohi savustettiin ihan itse ja nuorisolle tein ensimmäistä kertaa seitankinkkua (onnistui ihan jees). Laatikot ja haudutettu punakaali vain paranivat pakkasessa, jonne ne tein hyvissä ajoin. Itse tehty Ahvenanmaan mustaleipä toimi hyvin kalojen kanssa. Uusi jälkiruokakin pääsi listoille, risalamande, johon uppoaa riisipuuron tähteet. Ihan ähkyyn asti ei silti syöty ja pari päivää joulun jälkeenkin vielä jaksettiin vetää jouluruokaa :D. Kinkkua on vielä pikku pala...

Kinkku oli tänä vuonna reilu kuusi kiloinen juhlakinkku, jota keitettiin miedosti suolatussa vedessä hiljaa poreillen kuusi tuntia (sisälämpö 65 astetta), hetken jäähdytyksen jälkeen se  laitettiin savustumaan pariksi tunniksi, jona aikana sisälämpö ehti kivuta 78 asteeseen. Tämä kokeilu tuotti erittäin maukkaan, rakenteeltaan miellyttävän kinkun! Pinnan ihana savuisuus hiukan hiipui jäähdytyksen jälkeen, joka antaa aihetta uusille kokeiluille; savustusaikaa pitää pidentää. Kinkku ei muuten mennyt ylikypsäksi, vaan oli juuri sopiva. Voi olla, ettei mittari ollut ihan paksuimmassa kohdassa, keskellä. Saattaapi olla, että ihan vuotta ei odotella, vaan kokeillaan kinkun savustusta lähiviikkoina :D.

meidän joulu

joulukinkku

Jos kinkkua voisi sanoa kauniiksi, niin tätä.

keitetty joulukinkku



Tänä vuonna kuusi oli ihan juoppo! Ensimmäisinä päivinä vettä sai lisätä usein; kulutus oli jopa yli kuusi litraa vuorokaudessa!


Ja jos jotain pitää muistaa ensi vuonna, niin toki vähemmälläkin ruualla pärjää! Glögipäärynät jäi tekemättä, onneksi päärynät voi laittaa vaikkapa mehuun. Muistutan myös itseäni, että jouluruusua, vaikka se kuinka ihana onkin, ei kannata ostaa! Se on melkoinen rentukka, eikä kestä hetkeäkään veden puutetta.


Muistutan itseäni myös, että joulukukat kannattaa nostaa viileästä pöytään jo jouluksi, eikä vasta joulun jälkeen, kuten tänä vuonna :D.




 Meidän joulu oli luminen ja vaikka pakkasta ei ole ollut moneen päivään ja eilen satoi vettä, maa on vielä valkoinen. 

8 kommenttia:

  1. Ihanan kauniita joulufiilistelyitä!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo luminen kuva. Minä kaipaisin nyt kovasti lunta tännekin.
    Savustettu kinkku kuulostaa tosi mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte lunta sinne etelään! Täällä pakkanen kiristyy, pitää alkaa lämmittää uuneja. Suosittelen savustettua ja keitettyä kinkkua!

      Poista
    2. No nyt on lunta Helsingissäkin :-) Eilen pyrytti niin lujaa, ettei tietä erottanut ja edellä ajavan valotkin olivat pienet tuikut vaan (eikä sitä kauemmas nähnyt kuin valkoista) - En silti valita. Ihanaa valkoista!

      Poista
  3. Nam, ihana joulumenu! Minä vannon ylikypsän kinkun nimeen. Meidän kinkun sisälämpötila on 94 astetta. 😁

    VastaaPoista
  4. Ihania joulukuvia ja kinkun savustaminen on kyllä hyvä idea, jos haluaa vähän jotain uutta perinteiseen!

    VastaaPoista