tiistai 10. tammikuuta 2017

Za'atar ja avokadobruschetta

Mausteseokset tuovat kivasti makua erilaisiin ruokiin. Lähi-idästä kotoisin oleva za'atar on kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava maustekombo. Vaalea leipäsiivu saa ihan uuden ulottuvuuden, kun se paahdetaan pinnastaan kauniin ruskeaksi ja rapeaksi; bruschettan päälle voi koota mieleisensä makumaailman. Tällä kertaa ihana herkku syntyi yksinkertaisesti avokadosta ja raejuustosta.

Viimeistä murua myöten-blogin ohje pisti silmään vuoden vaihteessa. Avokadobruschettoja on tullut tehtyä parikin kertaa ja za'atar mausteseosta isompikin satsi, sitä tekee mieli nimittäin ripotella melkein ruokaan kuin ruokaan. Välipalaleipä maistuu ihan toiselta kun maustaa sitä hiukan ja onpa tätä maustetta kokeiltu maksalaatikonkin kanssa! Mausteseoksen hyvä puoli on, että se on suolaton, mutta antaa kivasti paahteista, yrttistä ja kirpsakkaa makua, jolloin suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä juurikaan. Sumacia saa ainakin etnisistä kaupoista, mutta muistelen nähneeni jo hyvin varustetussa marketissakin. Kirpakka, sitruunaan vivahtava maku on omintakeinen, mutta sen voi korvata raastetulla sitruunankuorella. Granaattiomenasiirappia saa myös etnisistä kaupoista. Sen voi korvata myös balsamico-siirapilla. Lisäsin ohjeeseen vielä granaattiomenan siemeniä, kun niitä sattui olemaan. Ovat niin kauniita ja raikastavina antavat leiville viimeisen silauksen. Ricottaa ei ollut käsillä, mutta levittyvä, pehmeä raejuusto ajaa saman asian. Lidl'n cottage cheese oli muuten oikein hyvää.

Za'atar-mausteseos

1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl sumacia tai raastettua sitruunankuorta

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla niin, että ne saavat väriä. Varo polttamasta. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Avokadobruschetat (kahdelle)

1-2 kypsää avokadoa, koosta riippuen
muutama siivu vaaleaa leipää (esim. ciabatta)
oliiviöljyä
ripaus suolaa
raejuustoa tai ricottaa
granaattiomenasiirappia tai balsamicosiirappia
za'atar-mausteseosta
granaattiomenan siemeniä

Voitele leipäviipaleet kevyesti oliiviöljyllä ja paahda uunissa grillivastuksen alla hetki, kunnes leivät saavat väriä. Vaihtoehtoisesti paahda kuumassa uunissa, vähintään 200 asteessa. Halkaise avokadot, poista kivet ja ota hedelmäliha lusikalla kokonaisena leikkuulaudalle ja viipaloi. Levitä leiville raejuustoa tai ricottaa, nostele avokadoviipaleet päälle. Ripottele avokadoille hiukan suolaa. Ripottele za'atar-mausteseosta, pirskota hiukan oliiviöljyä ja muutama tippa granaattiomenasiirappia tai balsamicosiirappia ja koristele granaattiomenan siemenillä.

avokadobruschetta

Avokadobruschetta ja za'atar, niin hyvää, ettei sanotuksi saa!
Valoisampia päiviä odotellessa, kokeilkaa ohjetta, kuva ei anna oikeutta!

2 kommenttia:

  1. Mulle on avokadosta tullut ongelma kun luin miten paljon ongelmia sen kasvatukseen liittyy- valtava vedenkulutus ja rahat mafiosojen taskuun. Olen itselleni luvannut ainakin vähentää avokadon käyttöä. Tämä ei nyt ainakaan helpota sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman jutun luin kun olin just ostanut nämä. Aika harvoin käytän oikeastaan avokadoa. Monen muunkin kauempaa tuodun raaka-aineen kanssa pohdin, onko järkevää ostaa.

      Poista